lisätietoa tanssitautisista
tanssitautiset eli tavikset
Tanssitautiset on nuorekas oululainen paritanssiharrastusporukka, jonka toiminta on avointa kaikille paritanssista kiinnostuneille. Tanssitautiset järjestää ohjattuja treenejä sekä aktiivisesti tanssibileitä ja muita tanssimahdollisuuksia. Treeneissä opetellaan eri tanssilajeja iloisella ja rennolla otteella sopivan vauhdikkaasti. Mukaan voit tulla vaikket ikinä olisi ottanut tanssiaskeltakaan, sekä myös silloin kun haluat kerrata perusteita ja saada vinkkejä kehittyäksesi tanssijana. Tanssitautisten perustaja, Helena, on avannut Tavisten alkua blogin puolella, blogiin pääset tästä.
Omien tapahtumien lisäksi tanssitautisia käy milloin missäkin tanssimassa, tanssien lisäksi onkin suotavaa houkutella kavereita potentiaalisiin tanssitapahtumiin kaveriksi. Parhaiten pysyt tanssijutuissa mukana seuraamalla Tanssitautisten Facebook-ryhmää, jota voit seurata vaikkei naamalan puolella ole omaa tiliä. Sivun löydät täältä.
Tervetuloa mukaan!